top of page

Esile

Esileitä ei tehdä.
Esileet syntyvät toteuttamaan unelmia.
Esileet kehittyvät, kun puusta poistetaan aines, jolla ei ole esileellistä arvoa.
Esileet pintakäsitellään niin, että ne mielellään jätetään esille.
Ohi kulkiessa käsi hakeutuu kuin itsestään hyväilemään Esileen kaunista pintaa.
Valmistaudu esileelistämään unelmasi.
Toteuttajana Elise

esileellistäminen.jpg

Esileet

Olen harrastanut puuta ja unelmoinut sen työstämsestä koko ikäni.  Unelman toteutuminen antoi odottaa itseään, kunnes olen valmis toteuttamaan itseäni toden teolla. Syntyi Esile tarpeestani lmaista itseäni. 

Puu

Puu on materiaali jossa on sielu. Se on välistä oikukas kun se elää omaa elämäänsä kuoltuaankin. Sen pinta on kaunis ja elävä. Oikein käsiteltynä sn kosketus on miellyttävä ja kiehtova. Se antaa kosketuksen luontoon vielä satojen vuosien päästä sen työstämisen jälkeen. Puu antaa sielustaan vielä  kuolemansakin jälkeen.

Blocks of Wood
puutarha.jpg

Puutarhatuoli

Ensimmäisenä harjoitustyönä piirrustuksien mukaan tein männystä puutarhatuolin. Pinnan käsitelin Osmo Colorilla. Tuloksena jämäkkä istuin parvekkeille ja pihoille.

Jakkarat

Harjoitustyönä kaksi jakkaraa piirrustusten mukaan. Ensimmäisen tein massiivikoivusta ja pintakäsitelin Osmo Color puuvahalla. Toisen koon muutin  sopimaan ensimmäisen alle. Sen kannen tein MDF-levystä ja viilutn koivuviilulla.

Yöpöytä

Harjoitustyönä toteutin ohjeiden mukaan yöpöydän tammesta ja MDF- ja lastulevystä. Pintaan laitoin viilua, maalia ja lakkaa.

Selkänoja

Saunan nautintoihin suunnittelin siirrettävän selkänojan. Tämän varhaisen esileen tein haavasta ja jätin käsittelemättä. Toiminut hyvin jo yli vuosikymmenen saunojien ilona.

Selkänoja toimii myös tyynynä. Taustalla on suunnittelemani ja tekemäni noja seinässä.

Sohva

Varhainen esile on tämä suunnittelemani ja toteuttamani taaperon sohva. Taapero täyttää juuri 20. Materiaalina käytin satavuotiaita lattialankkuja. Toteutuksessa on näkyvissä vielä harrastelijan laatu.

Sohvapöytä marmorikannella

Tilaustyö

Sain erittäin mielenkiintoisen projektin Taj Mahalin suunnalta. Sieltä asiakas toi suomeen Taj Mahalin rakentamiseen käytetyllä tekniikalla käsin valmistetun marmorisen pöytätason. Arviolta 60 kg painava kahdeksankulmainen marmorikansi oli tehty käsin mosaiikkina pienistä marmorin palasista. Minun tuli suunnitella ja tehdä sen alle jalusta jossa olisi yksi taso lehdille. 

20221025_102657.jpg

Suunnittelu

Alkuun suunnittelin luonnoksia, joiden pohjalta keskustelin asiakkaan kanssa. Asiakas halusi perinteistä ja linjakasta joka sopisi kodin muihin koivuisiin huonekaluihin. Malliksi valittiin tukeva malli, jossa alusta tulee tason alle kulmittain antaen maksimaalisen tuen.

  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn
  • Instagram
Näyttökuva 2022-11-13 122658.png
20221025_102657.jpg
Koivu tuppeen 1.jpg

Koivu

Materiaaliksi asiakas halusi koivun. Hyvä vaihtoehto. Koivu on kotimainen kova puulaji jonka ominaisuudet sopivat hyvin sisällä pidettäviin huonekaluihin. lähdinkin toteuttamaan tuotetta puusepän kuivasta tuppeensahatusta koivulankusta.

Osien valmistus.

Tein osien aihiot välitasoa lukuunottamatta massiivipuusta. Välitasoon valitsin MDF-levyn, jonka listoitin ympäri koivulistoilla ja päällystin koivuviilulla. MDF pitää mittansa ja on jäykkä puumateriaali. Sopi siten parhaiten tähän tarkoitukseen. Levyn alle en halunnut sarjoja pilaamaan linjakkuutta. Jalustan tulisi olla vähäilmeinen antaen tilaa upealle kannelle. Tässä vaiheessa suunnitelma eli hieman. Muutin jalkojen kavennuksen alkamaan ylempää sarjojen alapuolelta jotta se olisi linjakkaampi.

20221107_085520_edited.jpg
20221108_095014.jpg

Työstöä...
Muotoilin lovesin ja hioin kappaleita kunnes pääsin kokoamaan kalustetta lopulliseen muotoonsa.

Kasattuna ja liimattuna se oli valmis pintakäsittelyyn.

20221108_120029_edited.jpg
20221108_134102_edited.jpg

Pintakäsittelin pöydän Osmocolor puuvahalla. Ensiksi käytin väriä vaalea tammi. Välissä hioin kevyesti pinnan ja päälimmäiseksi vedin värittömän Osmocolorin. Näin sain sävyn lähelle kodin jo tummuneiden 
koivukalusteiden väriä, Lopputuloksesta minulle tuli mieleen kansakouluajat. Pintakäsittely toi koivun syiden kuviot esiin. Toiset tykkää toiset ei. Minusta koivun loimut on kauniita

Valmista tuli!
Nyt pöytä on valmiina loppusijoituspaikassaan ihanan perheen ihanassa asunnossa. Alusta ei vie huomiota tasolta mutta kannattelee sen turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti seuraavat vuosikymmenet.

20221111_142125_edited.jpg

Pieniä esineitä:
Äitini tilauksesta tein pari pienempää esinettä. Hän oli käyttänyt pientä sorvattua puista välinettä ruoanlaitossa. Väline oli kuitenkin haljennut ja hän tarvitsi uuden. En halunnut sorvata samanlaista, koska silloin tekniikka olisi määrännyt esineen muotoa. tein sen omalla tavallani tammesta anatomian huomioon  ottaen. Näin syntyi survinsarvi. 

 

Lisäksi tein äitilleni pienen parsinsienen tilalle uuden paremman: Sorvi sai jäädä siinäkin nurkkaan ja suunnittelin sienen käteen sopivaksi. Materiaalina oli lämpökäsitelty haapa ja vaneri. Päälle sieni sai kiiltävän lakan.

20230210_222449.jpg
20221001_131915.jpg
20230210_222457.jpg

Uusi työpöytäni.
Tein itselleni uuden työpöydän saarnista, jalavasta, pähkinäpuusta, vaahterasta, tammesta ja koivusta. Alla on sähkösäätöiset jalat ja pinnalla kolme kerrosta Danish Oilia.
Minä pidän tuloksesta. Aito Esile!

työpöytä mun.jpg
bottom of page