Kerran yhdeltä kokeneelta viihdetaiteilijalta kysyttiin, mihin hän uskoo. Hän vastasi, että ihmisen hyvyyteen. Olin kovin yllättynyt ja ihmeissäni. Miten niin paljon kulkenut ihminen on kyennyt kulkemaan täysin näkemättä mitään? Uutisethan ovat täynnä sotaa, väkivaltaa ja sortoa. Ei tarvitse kuin astua kotoaan ulos, niin näkee epäoikeudenmukaisuutta, saastuttamista ja tuhoamista.
Toinen porukka ajattelee, että maailmassa on hyviä ja pahoja ihmisiä. He lukevat itsensä yleensä hyviin ihmisiin. Pahat ihmiset ovat niitä muita, jotka tekevät pahoja tekoja tai vetävät rajaa hyvien itseriittoisille toimille. Heille paha on jossain ulkopuolella ja siltä pitää suojautua.
Itse ajattelen, että pahuus asuu minussa. Olen kykeneväinen olosuhteiden vaatiessa hirmutekoihin. Ainoa keino minulle taistella pahuuden ongelmaa vastaan on käydä taistelu sisälläni. Tähän taisteluun käymisen vapaalla tahdollani valitsen. Taistelussa ei ole vastassa pahuus vaan ihmisen ylpeä taipumus pitää kiinni omasta erinomaisuudestaan. Pahuus saa vain voimaa, kun sitä vastustetaan. Kun ihmisen valheellisesta asenteesta itseensä tulee voitto, sisäinen pahuus menettää voimansa. Sitä ei enää suojaa valheellisen hyvyyden kulissi. Totuus tekee vapaaksi, ja pystyn tekemään myös hyvää ja oikein.